lauantai 16. maaliskuuta 2013

Unelmakodista haaveilemisesta

Valitan etukäteen, ei mitään kuvia luvassa :D Aloin taas vain haaveilemaan unelmakodista, tai enemmänkin siitä, mitä siinä kuuluisi olla. En kaipaa uima-allasta enkä viittä huonetta, vaan arkisempia asioita.

Haluaisin kylpyammeen. Toiveeni taitaa vain joutua siitä, ettei yhdessäkään kodissani sitä ole ollut. Olen vain televisiosta nähnyt kylpyammeessa rentoutumista.

Takapiha olisi ihan OK, mutta voin tyytyä myös parvekkeeseen. Tämä kohta ei ole niinkään minua varten kuin lemmikkejäni ajatellen. Niistä on kivaa juoksennella ulkona, ja haluaisin niiden harrastukselle helposti rajatun alueen, jossa niitä voi valvoa.

Viimeaikaisempi toive on kenkäkaappi. Niitä on näköjään monenlaisia! Tällä hetkellä kenkäni ovat hujan hajan toistensa päällä ahtaassa tilassa kaapinpohjalla. Ei kiva. Ne kärsivät.

Mutta vaatekomero, sen minä todella haluaisin! Isoa vaatehuonetta en tarvitse, sehän on tilan tuhlausta, mutta komero olisi kiva. Vaatteilla olisi enemmän tilaa kuin vaatekaapissa ja ne olisivat myös piilossa. Kannatetaan.

En tähän hätään keksi enää muuta. Olen kuitenkin elänyt onnellisesti pienissä tiloissa aika kauan ja vaikkei haaveet toteutuisikaan, olisin kuitenkin onnellinen. Ylläolevat kohdat ovat elämän plussia joita ilman elää silti hyvin. 

Tulipas filosofiseksi XD Hyvää iltaa kaikille, ja ehkä saan kirjoitettua tänne jotain älykästäkin jossain vaiheessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti