Hohhoijajaa. Aivot pitäisi joskus pystyä laittaa pois päältä. Minä yritän käsitellä aivan liian monta asiaa kerralla. Onneksi kalenteri näyttää tyhjää kuukauden eteenpäin. Tyhjä tila on kuitenkin suhteellista, töitä tulee kuitenkin tehtyä.
Yritän pähkäillä kahta asiaa, jotka rajoittavat elämääni. Ne ovat suhtautumiseni itseeni ja rahallisesti arvokkaisiin tavaroihin. Minä-kuvaani saan kaiketi pohdiskella pitkään, ja se on aikaisemmin tässä blogissa jo tullut esille. Suhtautumiseni arvokkaisiin tavaroihin on sen sijaan ongelmallinen toisenlaisella tavalla.
En pidä huomiosta, joka liittyy tavaroihini. Haluaisin vain käyttää vaateita/koruja/mitä vaan, ilman että kukaan kommentoi mistään XD Se on kuitenkin liikaa pyydetty, kehunhan minäkin ihmisiä joskus. Oikeastaan syvällisempi ongelma on, etten pidä rahasta ja sen luomasta statuksesta. Joskus tuntuu siltä, että luon itsestäni väärän kuvan. Olen viime aikoina yrittänyt hankkia laadukkaita tuotteita, joista jotkut ovat kalliita, toiset ei. Useimmat on hankittu alennusmyynnistä, sillä meikäläisellä ei ole mitenkään hieno tausta eikä ainakaan suvun rahoja taskuissa. Alennusmyyntilappuja ei kuitenkaan käytössä näy...
Suurin pelkoni (kyllä, pelko on oikea sana) on miten ihmiset suhtautuvat tulevaan kellooni. Kyselevätkö he sen hinnan perään? Katsovatko he vain sen timantteja? Kelloa valitessani huomasin nimittäin vain sen kauneuden, en mitään muuta. Myöhemmin huomasin sen todella olevan aika hieno kello. Mutta sitä en täällä vielä esittele - se odottelee kiltisti merkkipäivääni laatikossaan. Voin paljastaa, että kyseessä on Raymond Weil. Kun kerran ostaa kellon, jota käyttää loppuelämänsä, kannattaa ostaa laadukas (sveitsiläinen) kello, joka on hillitysti koristeltu, jolloin sitä voi myös käyttää koruna.
Hmm. Taisi tulla aika sekalaista mietiskelyä tällä kertaa. Toivottavasti tulee jatkoa. Yritän tosiaan tosissani nyt käsitellä kaikki vaikeat asiani. Kerralla. Saa nähdä miten kauan pää kestää ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti